Avauskokemus

Hunajalahja­pakkauksen yllätys, Arctic Raw

Eritoten verkkokaupan pakkaamisessa ja lahjan saamisessa oleellista on avauskokemus, eli unboxing. Pakkauksen suunnittelulla on paljon annettavaa avauskokemukselle. Brändiä rakennetaan keskittymällä tarkasti jokaiseen yksityiskohtaan.

Sain mieluisan tehtävän suunnitella lahjalaatikon laadukkaalle suomalaiselle hunajalle, jolla on myös loistavat vientimahdollisuudet. Projekti oli minulle erityisen mieluisa, koska sain täysin vapaat kädet ehdottaa uniikkia lahjapakkausratkaisua.

Lähdin rakentamaan konseptia lahjalaatikon sisään tulevan upean tuotteen pohjalta. Mehiläiset keräävät kenties maailman puhtainta mettä Suomen lyhyen kesän aikana kukista, joiden kasvukausi on intensiivinen. Halusimme antaa kauniin kukan jokaiselle hunajalahjansaajalle.

Pakkauksen erikoisefektillä toteutettu silkinpehmeä ulkopinta antaa jo vihjeitä hunajan ominaisuuksista. Vasta laatikon kannen alta paljastuu salaisuus; kukan lailla avautuva alaosa, jonka sydämenä itse hunajapurkki on. Puhtaanvalkoisen ulkopinnan kontrastina kukka on sisältä yönmusta ja täynnä kimaltelevia kultahippuja. Kultasateen seassa lentelee kultaisia mehiläisiä.

Pakkaus viestii meidän harvinaisesta pohjoisesta luonnosta myös ulkomaalaisille ja konsepti onkin saanut suosiota niinikään Suomen rajojen ulkopuolella.

Pakkauksen mieleenjäävä avauskokemus on brändille tärkeä asia.

Outi Oravainen
DesignCompany
Arctic Rawn brändi rakennettiin pikkutarkasti yhteneväisksi ja kohderyhmää puhuttelevaksi. Puhtaat ja tarkoin valitut raaka-aineet ovat brändin keskiössä.

Kustannustehokkuutta pakkausratkaisulla

Näyttävän ulkomuodon ja mieleenjäävän avauskokemuksen lisäksi tällä pakkauskonseptilla on taloudellisia etuja. Pakkauksen ulkokuori on digipainettavissa. Tällaisella ratkaisulla saadaan edullisesti räätälöityä useita tuotteita samaan pakkausformaattiin muuttamatta pakkauksen kaikkia osia. Ratkaisu tuo kustannussäästöjä pakkausmateriaalien hankinnoissa.

Lahjalaatikko aukeaa ilahduttavasti kullanhohtoiseksi kukaksi, kun vaalean laatikon kannen nostaa auki.
Tuoteperheen juuret ovat suomalaisessa puhtaassa luonnossa.
Scroll to Top